Vesieristettä, lakkamaalia ja Gilmoren tyttöjä

Keittiöremppa on yhä kesken. Joskus tuossa pari viikkoa sitten tai niillä main, Bauhausissa, tajusin, että täällä meidän on kyllä tehtävä homma oikeaoppisesti vesieristeineen päivineen, toisin kuin purkutuomion alla olleessa rintamamiestalokodissamme. Bauhausista on siten kotiin kannettu paitsi parkettia ja seinälaattoja, myös vesieristettä, maaliliuotinta, laattaliimaa, erilaisia laasteja ja mitä nyt kaikkea.

Remontit tuppaavat stressaamaan minut hengiltä. Etenkin tällaiset isomman mittakaavan remontit (vaikkei edes tarvitse tehdä putki- ja sähkötöitä ensin). On niin monta vaihetta, että overwhelmaannun. Mies joutuu tuon tuosta ravistelemaan minua, että hei! yksi vaihe kerrallaan. Aika paljon koitan pysyä poissa koko hommasta – poissa silmistä, poissa mielestä – ja antaa tosikoisen tehdä. Hän sekä tykkää hommasta että saa siitä palkkaa.

Viikko sitten tsemppasin kuitenkin sen vesieristeen kanssa, paikkailtuamme yhdessä miehen kanssa ensin kolon jos miljoonannen (nää naulat! välillä olen miettinyt, kulkiko isoäiti vasaran ja naulojen kanssa ympäri taloa ihan vaan terapiamielessä tai jotain). Maalailin vesieristettä seiniin ja lattiaan, sinne minne tulee allas ja hella. Eilen tartuin maalipensseliin ja miehen vaihtaessa talvirenkaita maalasin ikkunanpuitteisiin ja vanhan kiinteän kaapin oviin ja karmeihin uuden maalikerroksen. Äitienpäivästä huolimatta.

Äitienpäivä ei minulle ole enää vuosiin ollut sen kummempi päivä kuin muukaan sunnuntai. Tänä vuonna se kaiken lisäksi osui äitini kuoleman kolmevuotisvuosipäivälle. Aloitin aamuni itkemällä. Suhteeni äidin kanssa ei ollut maailman paras ja helpoin. 364 päivää vuodesta puin sen (ja paradoksaalisesti äitini kuoleman) minulle aiheuttamia ongelmia, mutta Äitienpäivänä, oli se sitten vuosipäivä tai vaan siinä lähellä päivä, suren. Ikävöin. Oli Äitienpäivä kolme vuotta sitten, kun viimeisen kerran äidin kanssa puhuin, Skypessä. Äiti oli väsynyt.

Äitienpäivänä itken sitä(kin), ettei minulla ole enää äitiä, jolle toivottaa hyvää Äitienpäivää. Isoäitini kuolemasta tulee elokuussa kaksi vuotta. Olen perhekuntani vanhin nainen (suorassa polvessa, isäni vaimo ja setäni vaimo ovat toki elossa). Eilen oli ehkä hivenen vaikeaa olla täällä, isovanhempieni kodissa. Kaikkien muistojen keskellä. Onhan tämä nyt meidän näköisemme, mikä asiaa helpottaa, mutta silti.

2017-05-03 16.34.28-1

Siinä ikäväni keskellä suivaannuin jostain mitättömästä ja lähdin kävelemään. Suunnitelmani oli kävellä Munkan rantaan istumaan, nuoruuteni lempipaikkaan. Adrenaliinirushini kuitenkin hyytyi ennen kuin olin edes oikealla puolen moottoritietä, joten lopulta vain nojailin hetken puuhun moottoritien hurinaa kuunnellen ja palasin omaan pihaan aurinkoon lukemaan. Oli ensimmäinen oikeasti lämmin kevätpäivä. Eikä minulla ole paikkaa riippumatolleni täällä.

Teki hyvää kävellä ja olla ulkona. Ja vähän maalatakin. Perjantaiaamuna heräsin kuumeisena ja vietin koko päivän torkkuen ja katsellen Gilmore Girlseja. Samoissa merkeissä kului lauantai. Eilen en tuntenut itseäni enää ollenkaan flunssaiseksi, ennen kuin melkein iltasella. Tänä aamuna ei olo taaskaan ole kovin kaksinen, mutta pakkohan tässä on töitä tehdä. Duactia, Buranaa, C-vitamiinia ja sinkkiä, D-vitamiinia ja aamukävely koirien kanssa tuolla harmaassa. Kai se tästä. Onneksi voin ottaa iisisti vielä tänään täällä kotona. Huomenna asiakkaalle taas.

Tämän päivän harmaudesta huolimatta luonto vihertää viimein. Kaikkialla ympärillämme kukkivat valkovuokot, tulppaanit, narsissit ja kaikenlaiset muut kukat, joita en edes tunnista. Isoäitini aina hehkutti tämän paikan luontoa. Paloheinässä häntä viimein ymmärsin. Täällä on ehkä kerrostaloja ja muuta, mutta meidän nurkalla metsikköä ja kukkia ja lintuja ja siilejä ja… Luontoa <3

2017-05-14 11.08.28

Mainokset

Vappu the työväen juhla

Meillä piti olla lauantaina vähän jäljellä hommaa vanhalla talolla ja sitten piti olla Vappu-breikki. Pari ansaittua lepopäivää. Kai se on sitä maailman tasapainotusta sitten, että toimihenkilöt raataa Vappuna? Ehkei sentään tänään, mutta eilen kyllä, ihan iltaan saakka.

Lauantaina heräiltiin puoli yhdeksän aikaan ja lähdettiin liikkeelle kymmeneltä hakemaan pakettiautoa Suomenojan Nesteeltä. Ajettiin enstöiksi länärin toiselle puolelle Bauhausiin ostamaan seinälaattoja ja parkettia; laatat keittiön välitilaa ja kaapitonta seinää varten ja parkettia keittiön ja tosikoisen huoneen lattioita varten. Keittiön lattia on muuten vaan ruma muovimatto, mutta tosikoisen huoneesta revittiin pois homeinen huopamatto. Joskus tulevaisuudessa ehkä korvataan myös kahden muun makuuhuoneen muovimatot parketilla. Ehkä.

Sieltä ajettiin vanhalle talolle irrottelemaan lamppuja sekä keittiöstä hella  ja liesituuletin ja tyhjentämään mancave ja muu kellarikerros loppuun, sisältäen mm. palvelinfarmimme kahta isointa palvelinta lukuunottamatta. Laittamaan ovenkarmit paikalleen sinne mistä ne oli pitänyt ottaa pois, jotta pesukone ja kuivuri mahtuivat sisään pesuhuoneeseen. #rintamamiestalo

Jossain vaiheessa talon uudet omistajat tulivat käymään, tarkastamaan jälkemme ja ottamaan avaimet, vaikkemme vielä olleet valmiit edes. Minä pakenin kaaosta vähäksi aikaa asioille, mutta vielä siellä oli tekemistä kun palasin. Siinä vaiheessa, kun mies purki vielä yhtä varastohyllykköä, jota en olisi halunnut mukaan, aloin huitoa käsilläni ilmaa ja lopulta painuin autoon istumaan vähäksi aikaa. Koko homma uhkasi laukaista paniikkikohtauksen. Etenkin kun alkoi sataa lunta.

2017-04-29 17.04.39

Lopulta kaikki oli pakussa ja suljimme ovet perässämme. Kotona odotti järjestelyhommat ennen kuin voitiin edes purkaa pakukuormaa. Kello kävi puolta yhdeksää, kun pakettiauto viimein oli tyhjä ja lähdimme sitä palauttamaan. Kotimatkalla tilasin Pizza Onlinesta meille ruokaa, miehen vastusteluista huolimatta. Mies alkaa olla kyllästynyt take awayhin. Ymmärrän. Mutta mitä sitä muutakaan, kun ei ole keittiötä.

Heräsin sunnuntaiaamuna aivan liian aikaisin ajatukseen ”unohdettiin sitten katsoa vesi- ja sähkömittareiden lukemat”. Yritin hätistellä uusia omistajia, mutta Vappuaatto.

Pukeuduin pitkästä aikaa viikonloppuna muihin kuin työverkkareihin, kun oltiin lähdössä viemään esikoista isälleen, minne ekaa kertaa oli tulossa tyttöystäväkin. Bussilla täältä Tammistoon menee liki tunti… ”Kevätsää” oli kirpakan kolea jälleen, joten kaivoin kevytuntsini esiin (olisin sitä kaivannut monesti, mutta koittanut pärjäillä ilman) ja yritin korjata sen vetskarin. Lopulta päädyin vain ompelemaan vetoketjun kiinni, niin että takista tuli anorakki, ja lähdettiin. Autossa tsekkailin Uniqlon verkkokauppaa, mutta se toimittaa vain Jenkkeihin. Figures.

Tiputettuamme esikoinen Tammistoon, suunnattiin kulkumme Kaareen. Piti käydä apteekissa ja Prismassa – sanoinko, että mies on kyllästynyt take awayhin? Ihan ensimmäiseksi kuitenkin otin Espressohousesta isoimman mahdollisen cappucinon, extra-espressoshotilla ja miehelle mochaccinon. Sitten siinä matkalla apteekkiin, miehen mentyä edeltä Prismaan, pikakävelin läpi kaikki matkan varren vaatekaupat uuden kevytuntsin löytämisen toivossa. Väärä vuodenaika, no luck.

Prismasta sellaisen löysin. Kivemman mallinkin kuin tuo Berliinistä Uniqlolta ostamani (joka oli miesten malli, sillä siellä ei ollut naisille mustaa takkia ollenkaan!), eikä hintakaan ollut paha, näin keväällä. Etsin miehen, joka oli jo täyttänyt ostoskorin Tomahawkilla ja halsteribroilereilla. Haettiin vielä koirille kuivattuja kanafileitä ja pari tölkkiä olutta ja lonkeroa ja lähdettiin kassan kautta kotiin. Vanha rotsi meni roskikseen siinä noin kassan kohdalla.

Luulin meidän siitä suuntaavan kulkumme kotiin – vaikka olin niistä vapaapäivistä puhunut, eivät aivoni oikein siihen olleet suostuneet, vaan päässä pyöri ne muutamat jutut, mitä kotona olin jo herätessäni suunnitellut päivän aikana tekeväni. Miehellä oli kuitenkin muut suunnitelmat. Hän käänsikin auton nokan jälleen kerran kohti vanhaa kotia. Yritin jälleen hätistellä uusia omistajia, sillä meillähän ei enää ollut avaimia, mutta turhaan. Vapunvietossa kai olivat.

Ei meillä sisälle muuta asiaa olisi ollutkaan, kuin ne mittareiden luvut. Miehen agenda oli purkaa puusuoja, jonka viime kesänä rakensi, mutta joka ei ikinä päässyt käyttöön. Ei niillä lavoilla väliä, mutta se metallikama siitä. Järeät kulmaraudat ensisijaisesti. Tietenkin sitten juuri sillä hetkellä alkoi taivaalta tulla taas rakeita niskaan. Onneksi oli kunnon takki päällä. Sen urakan jälkeen käytiin vielä Lidlissä hakemassa pakastepizzoja ja muuta ruokaa.

Oltiin me kotona ennen neljää sentään. Vielä oli kuitenkin monta pientä juttua, jotka piti tehdä ennen kuin voi heittäytyä laakereilleen lepäämään. Ensimmäiseksi piti kantaa alakertaan lauantaina eteiseen jätetyt lipasto ja pieni kaappi. Sitten piti hakea autotallista pieni pöytälevy ja sille jalat ja rakentaa pöytä. Sitten piti roudata autotallista uuni-mikro-combo keittiöön sen pöytälevyn päälle. Mainitsinko, että mies on kyllästynyt take awayhin?

Puoli kuuden aikaan mies laittoi briketit startteripiippuun palamaan aloitti pitkällisen grillausoperaationsa. Kahdella grillillä, ruokaa paitsi samalle illalle, myös viikon varrelle. Kaksi halsterikanaa ja kaksi tomahawkia. Sillä välin minä järkkäilin kamoja lauantaina sisään tuotuihin laatikostoihin ja tunsin väsyneenäkin huikeaa tyytyväisyyttä siitä, että sain taas kotia pykälän verran valmiimmaksi. Laitettiin makuuhuoneeseen stereotkin kuntoon ja myöhemmin illallisen jälkeen kuunneltiin raukeina Guns ’n’ Rosesia ennen nukahtamista.

2017-04-30 19.34.06-2Tänään on sekä ihmiset, että koirat saaneet Vappuherkut aamupalaksi. Tai no, teineistä en tiedä, kun eivät ole kotona – esikoinen ja tosikoinen kavereillaan, keskimmäinen äidillään kai – mutta me miehen kanssa syötiin sunny side up -kananmunat, parsaa, hollandaise-kastiketta ja muutama pieni siivu tomahawkeista cappucinojemme kanssa (vain skumppa puuttui) ja koirat saivat tomahawkien luut.

Tänään paistaa aurinko ja ulkona on lämmin. No, 12 astetta, mutta siinäkin on kymmenen enemmän kuin eilen pahimmillaan. Tänään ei tehdä töitä, vaikka mies ehdottikin, että voitaisiin rakentaa se pesukoneen ja kuivurin taso, jota jo eilen niin kaipasin. Totesin, ettei se ole NIIN tärkeä, että haluaisin sitä Vappuna rakentaa. Ensi viikonloppuna sitten. Silloin pitäisi säänkin oleman taas viidessä asteessa, joten yhtä hyvin voi tehdä juttuja sisällä.

The horrors of a muutto ja sen sivujuonteet

Oma palvelin on offline yhä vaan, sillä muutto ja sen sivujuonteet on vieläkin vaiheessa. Tuntuu, että muutto muutolta kamamäärä vaan kasvaa ja muuttaminen muuttuu aina vaan painajaismaisemmaksi. Syytän tällä kertaa mancavea. Kyllähän minä mieluusti sen miehelleni suon, mutta kun tämä muuttaminen…

Meillä on myös sellainen paikallaan ollensa todella magee telkkariseinä, jossa on lattialla kuusi laatikkoa ja yläpuolella kuusi kaappia ja molemmilla sivuilla korkea kaappi; systeemiin menee oikein kivasti dvd/BlueRay-kokoelmamme, pleikkapelit, ohjaimet ja kaukosäätimet sekä tietenkin ne tv:n lisälaitteet. Seinä itsessään koostuu kahdeksasta lasilevystä, jotka asennetaan metallikehyksiin.

Viime muutossa, siis kun muutettiin sinne mistä nyt muutettiin pois, tuo tv-seinä jäi keittiön jalkoihin. Silloin ostettiin kokonainen vanha keittiö talon uudeksi keittiöksi ja se vei puolet olohuoneesta, juuri siltä to-be tv-seinältä. Nyt haluttiin tehdä toisin, saada seinä varsinaisen muuton jaloista pois, joten ihan ensimmäiseksi huhtikuun alussa pakattiin kaappien ja laatikoiden sisältö laatikoihin ja purettiin seinä ja tuotiin kaikki peräkärryllä tänne uuteen kotiin.

Kun sitä sitten täällä kasattiin, ensimmäinen lasilevy, jota olin paikalleen laittamassa, osui ihan vaan pikkuisen johonkin ja räjähti käsiini. Karkaistu lasi menee miljoonaksi pieneksi palaseksi ja ritisee ja rätisee hajottuaan. Siivottiin sirut ja mies yritti löytää lasilevyjä Ikean nettisivuilta, mutta eihän niitä enää myydä. Tori.fi:stä löytyi mies, jolla oli niitä myytävänä, Porissa.

Kiirastorstaina tuli Niemen miehet ison kuorma-auton kanssa muuttamaan isointa settiä kodistamme. Kuorma-auto tuli täyteen, vaikkei kaikki huonekalut edes olleet tulossa mukaan, eikä kaikki mukaan tulevakaan sinne mahtunut. Olen hämilläni. Oli se se isoin lasti silti ja kun laatikot ja huonekalut olivat täällä, pääsin pääsiäisen mittaan laittamaan kotia kuntoon. Sain purettua kaiken paitsi 17 laatikkoa, joiden sisältö edellyttää keittiötä.

Täälläkin nimittäin tarvittiin keittiöremppa. Isoäitini oli kyllä oikein kivan ja toimivan keittiön silloin aikoinaan suunnitellut ja puuseppä oli sen paikalleen rakentanut, siis vuonna 1958. Mies teki kaverinsa kanssa ison urakan, kun purkivat vanhat kaapit pois puukkosahan ja rälläkän avulla, minkä jälkeen kaikki ne isot kolot piti paikata ja peräseinälle levittää laastia oikein urakalla, sillä se oli aivan vino. Siinä tilassaan keittiö on yhä.

Siinä siinä vaiheessa, kun minun olisi pitänyt olla kotona pakkaamassa viikolla ennen muuttoa, ravattiin miehen kanssa Ikeassa ja Gigantissa ihmettelemässä uusia keittiönkaappeja ja jääkaappia. Lopulta silloin sunnuntaina vietettiin koko päivä siinä puuhassa, Ikean näpsä keittiösuunnittelija suunniteli kanssamme uuden keittiön ja saman tien tilattiin koko setti, joka toimitettiinkin meille heti keskiviikkona. Sen jälkeen ajettiin Giganttiin ja tilattiin uusi jääkaappi-pakastin, jossa jääpalakone; sekin toimitettiin keskiviikkona. Nyt keittiökaappilaatikot makaavat kirjastossa ja jääkaappi seisoo olohuoneessa ja on ihan käytössä.

Tässä isovanempieni entisessä kodissa on kyllä aika kiva pohja, vaikka makkarit yhtä lukuunottamatta onkin aika pieniä. Yläkerta on keittiötä lukuunottamatta yhtä isoa tilaa, jossa on olohuone ja kirjastonurkkaus (johon lisäsin yhden kirjahyllyn seinäjakajaksi) ja ruokailutila, joka on kaappiseinällä erotettu eteisestä. Ruokailutilan ikkunaseinälle rakennettiin meidän väliaikainen minikeittiö: apupöydällä on kahvikone, yksi keittolevy, leivänpaahdin ja mikro. Vain vesipiste puuttuu.

2017-04-16 16.09.46

Kaikkiaan siis uusi kotimme on ihan ok ja toimiva, ottaen huomioon, että keittiö on pahasti kesken. Vanhassa kodissa on kuitenkin vielä(kin) kamaa ainakin yhden pakettiauto/peräkärry-lastin verran, vaikka tämä viime viikonloppu siellä uurastettiinkin kaikkien teinienkin voimin. Viikolla pitäisi luovuttaa avaimet, joten vähän tässä tulee kiire. Esikoinen, the vahvin meistä muista, kaiken lisäksi eilen nyrjäytti nilkkansa kantaessaan pöytäjiiriä autotalliin, missä kompastui aurinkovarjon jalkaan.

Itselläni on oikea olkapää kiukutellut jo ainakin kuukaudenpäivät, aina siitä saakka kun vanhassa kodissa käsisirkkelillä pilkottiin jämäpuuta saunapuuksi viimeisiä saunoja varten. Kerran se jo parani, mutta muutto ärsytti nivelen uudelleen. Napsin siihen särkyyn Panacodia, pari-kolme päivässä, aina siihen saakka, kun tajusin, että codeiini on syypää jumalattomiin mahakipuihini, jotka viime keskiviikkona alkoivat.

Heräsin tuolloin neljän aikaan aamuyöstä siihen, että selkääni sattui. Käännähdin hieman ja kipu siirtyi mahan puolelle ja voimistui voimistumistaan. Luulin saaneeni jonkin todella ärhäkän mahaflunssan tai ruokamyrkytyksen. Kipu ja pahoinvointi vain yltyivät, kun siinä yritin nukkua uudestaan. Jotenkin onnistuinkin nukkumaan pari sykliä, heräten niiden välillä, kunnes tuska sai minut itkemään. Silloin mies käski varata ajan Diacoriin.

Diacorissa ottivat verta ja koska veriarvot oli ok ja kipukin hälvennyt, sanoi lääkäri, että kotiin vaan lepäämään. Käski soittaa hänelle, jos kipu palaa, niin laittaa lähetteen Meilahden päivystykseen. Muutaman tunnin kuluttua taas jo kiemurtelinkin tuskasta ja hätyyttelin miehen töistä kotiin viemään minua Meikkuun. Sinne jäin laverille makaamaan ja kipu alkoi taas väistyä. Minusta laskettiin lisää verta ja minut kärrättiin mahaultraan, minkä jälkeen vain odottelin lääkäriä.

Kännykkäni piippaili jatkuvasti, kun huolestunut siskoni tsättäili kanssani mesessä <3 Samalla hoidin liutaa muita asioita siitä päivystyslaveriltani, muun muassa koordinoin uuden lasilevyn (ja parin ekstran) saapumista meille. Siskoni ihanat porilaiset appivanhemmat olivat nimittäin lupautuneet ne meille hakemaan ja tuomaan, kun tulevat taas pk-seudulle ja sehän tapahtui tietenkin juuri kun makasin siellä päivystyksessä. Toivat levyt meille kotiin saakka, joten sitten lauantai-iltana sain tv-seinän finaaliin.

Odotus päivistyksessä tuntui ikuisuudelta. Lopulta varttia vaille puolen yön lääkäri tuli päästämään minut kotiin. Ultrassa ei kuulemma näkynyt kummempia ja veriarvot oli ok, joten ei muuta kuin kotiin. Palasin himaan ja otin olkasärkyyn Panacodin. Heräsin kolmen tunnin päästä jälleen järkyttävään tuskaan. Soitin Meikun päivystykseen, mistä käskivät Haartmaniin. Tilasin taksin ja lähdin. Haartmanissa lykkäsivät reisiini Litalgin-piikit ja käskivät odotushuoneen puolelle, missä minusta laskettiin jälleen lisää verta.

Torkuin siinä sitten kolmen taittotuolin päällä pari tuntia, kunnes lääkärillä oli verikokeiden tulokset. Ei edelleenkään mitään. Kirjoitti minulle Litalgin-suppoja (sillä pillerit on tukusta loppu) ja lähetti kotiin. Soitin miehen minua hakemaan ja siinä odotellessani alkoi viimein päässäni hahmottua tämä ilmeinen Panacod-yhteys kipuihin.

Myöhemmin päivällä Diacorin lääkäri soitti ja juteltuani hänen kanssaan, hän totesi, että mitä todennäköisimmin siitä on kyse. Codeiini nimittäin tosiaan voi aiheuttaa sappitien kramppia, minkä mies oli jo aiemmin googlannutkin. Hassua vaan, ettei yksikään lääkäri aiemmin ollut tätä arvellut. Päin vastoin, Meikun päivystyksen lääkäri sanoi, että voin hyvin ottaa Panacodia olkaani.

Nukuin tämän kaiken jälkeen pari päivää, sillä olin sen kivun jäljiltä super-uupunut. Perjantai-iltana voimat alkoivat viimein palata ja niin viikonloppuna jaksoin kantaa ja roudata ja siivota. Tämä muutto ehkä vie minulta hengen ennen kuin se on kokonaan ohi. Tai ehkä tästä selvitään. Onhan se kuitenkin jo voiton puolella.

Oon voimissain – 2015 in review

Vaikka tämä onkin enää pääasiassa vanhojen artikkelien arkisto, kävijöitä tämäkin blogi yhä saa.

The WordPress.com stats helper monkeys prepared a 2015 annual report for this blog.

Here’s an excerpt:

A San Francisco cable car holds 60 people. This blog was viewed about 1,200 times in 2015. If it were a cable car, it would take about 20 trips to carry that many people.

Click here to see the complete report.

Mittari pyörähtää pyöreään

Johan siitä on paria päivää vaille kymmenen vuotta, kun viimeksi näin kävi, että mittariin tuli pyöreä lukema. Lauantaina tulee täyteen neljäkymmentä vuotta siitä, kun ensimmäisen kerran vetäisin ilmaa keuhkoihini ja päästin ensiparkaisuni. Silloin kymmenen vuotta sitten neljäkymmentä tuntui vielä aika kaukaiselta möröltä, mutta nyt se on ikä muiden joukossa. Oikeastaan aika nuori vielä. Ainakin minä tunnen olevani ;)

Iltiksen mukaan kesäkuun 13. päivä vuonna 1975oli aurinkoinen, mutta koleahko 13 asteen lämpötilallaan. En tiedä uskonko mokomaa, sillä valokuvien perusteella silloin tai ainakin ihan kohta sen jälkeen on ollut melkoisen lämmin. Minuthan vietiin landelle lullaan tutumaan alle viikon ikäisenä.

Maailma on muuttunut neljässä vuosikymmenessä, samoin olen minä. Varttunut vauvasta teiniksi, teinistä äidiksi, jos nyt vähän oiotaan mutkissa. Muuttunut olen monella tapaa – hyvään vai huonoon suuntaan, siitä kai voi olla monta mieltä. Ulkoisesti olen nyt nuoremman näköinen kuin parikymmentä vuotta sitten, tai edes kymmenkunta vuotta sitten. Henkisesti, no, ikuinen teini kait. Kasvanut kuitenkin, löytänyt itseni ja minuuteni.

0-4v

5-10v

11-20v

22-40v

En vietä synttäreitäni synttärinäni, vaikka meillä silloin piha juhlista täyttyykin. Silloin juhlitaan pian viisitoistavuotiaan tyttäreni Protujuhlaa. Esikoinen ei riparille halunnut, vaan Prometheus-leirille, ja se olikin kokemuksena hälle aivan huikea. Lauantaina juhlitaan tyttären tätä etappia kohti aikuisuutta. Itsenäistä ajattelua, avaraa maailmankatsomusta.

Öljypulmia ja muuta pientä

Tämä talo lämpiää öljyllä, niin kuin niin moni muukin rintamamiestalo. Sälilössä tiettävästi vielä on öljyä, ehkä, ja meillä sattuu olemaan varsin uusi öljykattila, jossa on varalla sähkövastus, jos öljy sattuu loppumaan. Silti olisi kiva saada sitä öljyä talven varalle. Nämä öljyjutut tuntuvat kuitenkin olevan kaukana yksinkertaisesta. Ainakin silloin, kun jossain jotain menee vikaan, eikä kaikki pelitä kuten pitäisi.

Meille yritettiin toimittaa öljyä jo pari viikkoa sitten, kun vasta oltiin tähän muutettu. Silloin en löytänyt öljysäiliön lukon avainta. Teboilin rekka ajoi pihaan, ja hetken päästä kuski alkoi viittoa minulle jotain, minä kun seurailin tapahtumaa ikkunasta. Menin ulos kysymään, mitä kaipaa. ”Avainta, ” sanoi kuski. Eh, ottia tuota…

Soitin miehelle, joka sanoi nähneensä ne avaimet jossain. Jossain on hyvä sana, etenkin kun talo on täynnä muuttolaatikoita ja Ikean kasseja ja huonekalut on onnellisesti sekaisin. Autotallikin pulisteli niin ettei sekaan meinannut mahtua. Etsin etsimistäni, ja yritin soittaa vuokraisännälle. Joka ei vastannut puhelimeensa, mutta soitti minulle takaisin muutaman tunnin päästä, Teboilin rekan jo aikaa sitten mentyä.

Seuraavalla viikolla soittelin Teboilille, että onkohan meille tuotu sitä öljyä. Oli nimittäin mies ottanut kuskia varten lukon kokonaan pois kannesta, avaimen viimein löydyttyä keittiön kiinteästä kaapista, johon muuta kamaa justeeraamalla olin juuri ja juuri saanut käteni sisään. Eipä ollut koko tilausta uusittu. ”No, uusitaan nyt,” sanoin.

Viime viikonloppuna sitten pohdiskelin, jotta onkohan sitä öljyä nyt vieläkään sitten toimitettu. Päivystysnumero ei tiennyt kertoa, vaan käski soittaa maanantaina uudestaan, asiakaspalvelun aukioloaikaan. Satuinpa kuitenkin sunnuntaina katsomaan postin, jota ei ollut kukaan hakenut perjantaina. Sieltä löytyi lappu öljykuskilta: ”öljyä ei voitu toimittaa, sillä ylitäyttösuoja ei toiminut.”

Lauantaina oltiin naapuria häiritty kysymyksillämme, kun talo oli kylymä. Olisin nostanut sisälämpötilaa, vaan kun en enää muistanut, miten se talon omistaja oli näyttänyt sen toimivan. Selkeää astesäätöä kun ei pannussa ole. Naapuri tuli katsomaan ja neuvomaan, ja samalla totesi, että talossa on kylmä, koska lämmitysvesipumppu ei ollut päällä. Kukaan ei tiedä miksi, ja kuinka kauan se oli ollut poissa päältä. Ei ihme, että patterit tuntuivat haaleilta, ja talo oli kylmä!

Naapuri justeerasi ja soitti meidän vuokraisännälle, ja justeerasi. Lopulta saivat sen pysymään käynnissä ja talo on siitä asti ollut taas lämmin. Mikä lie ollut syynä, nyt taas toimii. Mutta sitä öljyä siis ei ole toimitettu. Samainen naapuri tuli kanssamme katsomaan sitä ylitäyttösuojaa meidän kanssa, ja totesimme yksissä tuumin, että ei kai se toimi, kun johdot repsottaa miten sattuu. Joku on luultavasti jossain vaiheessa viime kevään ja tämän hetken välissä käynyt katolla ja alas tullessaan potkaissut johdot irti.

No, se on vielä vaiheessa se asia. Suoja pitäisi korjauttaa, mutta vielä ei mies ole ehtinyt jutella vuokraisännän kanssa siitä asiasta. Täällä pitäisi tehdä vähän muutakin. Sähkötöitä nyt ainakin. Ei uskalleta lamppuja laittaa/vaihtaa kattoon, kun johtoihin koskiessa insulaatiot varisee vaan. Menevät kytkennät vaarallisiksi. Onneksi täällä on melkein kaikkialla jotain valoja valmiiksi. Ja sitten on meidän ostamat töpseliin laitettavat ledit.

Palvelimet meillä seisovat yhä laatikoissa ja pakkauksissa, eli wifiä ei ole vieläkään. Mobiiliyhteydellä olen töitäkin etänä tehnyt.Viime viikonloppuna sentään tyhjennettiin ja takaisintäytettiin (järjestyksessä) autotalli niin että peräkammari, mihin palvelimet pystytetään, on siisti ja siellä voi jotain tehdäkin. Kuten laittaa palvelimia hyllyille. Ehkä joskus. Jotain sisäpiuhatöitäkin sekin vaatii… Mies on ollut työreissussa nyt 5 päivää tästä viikosta. TIedä milloin ehtii tehdä niille jotain.

Olohuone on kuitenkin suhteellisen jees jo. Telkkariseinä on rakennettu kaikkine kaappeinensa, vitriinit on pullollaan astioita ja muuta tavaraa, mitä viime viikonloppuna laatikoista purin, ja kirjahylly on kirjoja täynnänsä. Laatikoita on enää kymmenkunta purkamatta, keittiö- ja toimistokamaa. Odottavat keittiörempan tekemistä&valmistumista, jotta saadaan keittiökamat ja ruokapöytä keittiöön ja työpöytä ja jotain olkkarin nurkkaan.

Koirat on opetelleet itsekseen oloa, kun viime viikolla neljänä päivänä olivat keskenään kotona kuudesta kahdeksaan tuntia neljänä päivänä. Perjantaina tein etätöitä. Siinä on sitten pureskeltu yksi astmapiippu tuhannen päreiksi ja kaivettu mitälie olematonta rottaa sohvan sisuksista sun muuta pientä kivaa.

Eilen tuli ensilumi ja koirat menivät ihan sekaisin. Vetivät ja nuuskivat ja pomppivat ja huiskivat siihen malliin, että päätin tänään kävellä niiden kanssa tuonne entisille kotikulmille koirapuistoon, jotta saavat vähän telmiä lumessa. Meuhasivatkin siellä aikansa, minkä  jälkeen niille tuli kylmä ja lähdettiin takaisin kotiin. Vaikken lumesta laisin piittaakaan, kyllähän tämä marraskuinen maisema näin paljon kauniimpi ja valoisampi.

WP_20141122_019